Kirjoituksia ja kommentteja Katalonian poliittisesta tilanteesta

Kuolemanrangaistus maailmalla ja Suomessa

Maailman 195 Yhdistyneiden kansankuntien jäsenvaltiosta (sisältäen tarkkailijajäsenet Vatikaanin ja Palestiinan) 100 on lakkauttanut kuolemanrangaistuksen kokonaan, seitsemän sallii sen poikkeusoloissa (esim. sotatila), 48 sallii sen de facto lainsäädännössään mutta viimeiseen 10 vuoteen ketään ei ole tuomittu siihen ja kuolemanrangaistus on määrätty tilapäisesti pois käytöstä ja 40 sallii kuolemanrangaistuksen, aktiivisesti tuomitsee siihen sekä myös toimeenpanee teloituksia.

 

Euroopan valtiosta ainoastaan Valko-Venäjällä on enää kuolemanrangaistus käytössä ja siellä on 2000-luvulla vuosittain tuomittu 0-10 ihmistä kuolemaan. Valko-Venäjän rikoslain mukaan kuolemanrangaistus voidaan määrätä vakavista rikoksista esim. rikokset ihmisyyttä vastaan, sotarikokset, maan- tai valtiopetokset, terrorismi, törkeä murha ja poliisin murha. Venäjä kuuluu niiden 48 valtion joukkoon, joissa kuolemanrangaistus löytyy edelleen lakikirjasta mutta sen käyttö on ollut vuodesta 1996 saakka toistaiseksi kielletty presidentti Jeltsinin määräyksestä, minkä Venäjän perustuslakituomioistuin on vahvistanut kahdesti vuosina 1999 ja 2009.

 

Kuolemanrangaistuksia toimeenpanevat valtiot löytyvät nykypäivänä Pohjois-Amerikasta, Lähi-idästä, Afrikasta ja Aasiasta. Amnesty Internationalin mukaan vuonna 2012 21 valtiota pani varmasti toimeen kuolemanrangaistuksia. Kiinan kansantasavallassa kuolemanrangaistuksia toimeenpantiin yli neljä tuhatta kappaletta, Iranissa yli 300, Irakissa yli sata, Saudi Arabiassa noin 80, Yhdysvalloissa (38 osavaltiossa kuolemanrangaistus lainsäädännössä) 43, Jemenissä noin 30, Sudanissa noin 20, Afganistanissa 14, Gambiassa 9, Japanissa 7, Pohjois-Koreassa ainakin kuusi (todellinen luku todennäköisesti paljon suurempi), Somaliassa ainakin kuusi, Palestiinassa (Hamasin toimesta) kuusi, Kiinan tasavallassa kuusi, Etelä-Sudanissa ainakin viisi, Valko-Venäjällä kolme, Botswanassa kaksi sekä Bangladeshissa, Intiassa, Pakistanissa ja Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa yksi kussakin.

 

Vuoden 2013 tilastot olivat samansuuntaiset: Kiinassa tuhansia, Iranissa ainakin 369, Irakissa ainakin 169, Saudi-Arabiassa ainakin 79, Yhdysvalloissa 39, Somaliassa ainakin 34, Jemenissä ainakin 13, Japanissa kahdeksan, Vietnamissa ainakin seitsemän, Kiinan tasavallassa kuusi, Indonesiassa viisi, Kuwaitissa viisi, Etelä-Sudanissa ainakin neljä, Nigeriassa neljä, Palestiinassa (Gazaa hallinnoivan Hamasin toimesta) ainakin kolme, Malesiassa ainakin kaksi, Afganistanissa kaksi, Bangladeshissa kaksi sekä Botswanassa ja Intiassa kummassakin yksi. Pohjois-Korean lukumäärästä ei ole mitään varmaa tietoa mutta sen voidaan väittää olevan jopa satoja.

 

Kuolemantuomioiden määrä on huomattavasti suurempi kuin toimeenpantujen kuolemanrangaistusten eli teloitusten määrä. Esimerkiksi vuonna 2013 Pakistan tuomitsi yli 200 ihmistä kuolemaan mutta kenenkään tuomioita ei pantu täytäntöön. Egypti tuomitsi 109 kuolemaan, ketään ei ole vielä teloitettu. Bangladeshin viime vuoden 220 kuolemaantuomitusta vain kaksi on teloitettu.

 

Suomen perustuslaki (7 §) on vuodesta 1995 saakka kieltänyt kuolemanrangaistuksen. Viimeinen rauhanaikana teloitettu henkilö oli tiettävästi miestaposta tuomittu pieksämäkeläinen renki Tahvo Putkonen vuonna 1825. Tämän jälkeen Venäjän keisarikuntaan kuuluessamme kuolemanrangaistustuomiot muutettiin karkotukseksi Siperiaan. Sisällissodan aikana kuolemanrangaistukset jaettiin valkoisten toimesta pika- tai kenttäoikeuksissa ja punaisten toimesta kansan- tai vallankumoustuomioistuimissa, joiden minkään toimivalta ei perustunut lakiin. Myöskään sodan jälkeisten ylimääräisten valtiorikostuomioistuinten antamien kuolemantuomioiden laillisuus oli kyseenalaista.

 

Talvi- ja jatkosodan aikana pantiin täytäntöön noin 550 kuolemanrangaistusta lähinnä maan- ja valtiopetoksista. Viimeinen siviilirikoksista Suomessa teloitettu oli vuonna 1943 kuudesta murhasta kuolemaan tuomittu Toivo Koljonen. Viimeinen sotilasrikoksista (ja samalla ylipäätään viimeinen) teloitettu suomalainen oli Turun metsäkaartissa Neuvostoliiton hyväksi vakoillut karkuri Olavi Laiho, joka ammuttiin 2.9.1944 maan- ja valtiopetoksesta. Viimeinen Suomessa langetettu ja täytäntöön pantu kuolemanrangaistus tapahtui Laihon teloitusta seuranneena päivänä 3.9.1944, jolloin ammuttiin kolme venäläistä desanttia eli laskuvarjojoukkoihin kuulunutta vakoilija- ja sabotaasimiestä.

 

Vuonna 1949 eduskunta poisti yksimielisesti rauhan ajan kuolemantuomion laista ja myös sääti että jos sotatilan aikana annettua kuolemantuomioita ei olla ehditty panna täytäntöön kun sotatila päättyy, muuttuu se automaattisesti elinkautiseksi kuritushuonerangaistukseksi.

 

Sotatilan aikainen kuolemanrangaistus esim. maan- tai valtiopetoksesta poistettiin lainsäädännöstä vasta vuonna 1972. Osa kokoomuksen ja SMP:n kansanedustajista vastusti kuolemanrangaistuksen poistoa mutta se hyväksyttiin äänin 140–29.

 

Maanpetos ja valtiopetos eroavat toisistaan pelkistetysti sillä että maanpetoksessa on toimittu vieraan valtion hyväksi esim. liittymällä vihollisen asevoimiin tai vakoilemalla vieraan vallan hyväksi kun taas valtiopetokseen ei välttämättä liity vieraan vallan hyväksi toimimista. Valtiopetoksessa on kysymys Suomen laillisen valtiojärjestyksen ja/tai valtiosäännön kumoamisyrityksestä esim. väkivaltaisesta yrityksestä syrjäyttää tasavallan presidentti, valtioneuvosto tai eduskunta vallasta.

 

Nykyään Suomen perustuslain lisäksi myös Euroopan neuvoston jäsenmaiden allekirjoittaman Euroopan ihmisoikeussopimuksen ns. 13. lisäpöytäkirja kieltää kuolemanrangaistuksen. Armenia ja Puola, joista kummassakaan kuolemanrangaistusta ei löydy lainsäädännöstä, ovat allekirjoittaneet, mutteivät ratifioineet kyseistä lisäpöytäkirjaa. Venäjä ja Azerbaidzhan eivät ole allekirjoittaneet lisäpöytäkirjaa. Venäjä käsiteltiinkin jo aikaisemmin, Azerbaidzhanissa kuolemantuomio lakkautettiin vuonna 1998.

 

YK:n yleiskokouksen vuonna 1948 hyväksymä yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus ei kiellä kuolemantuomioita. Yhdistyneet kansakunnat on kuitenkin hyväksynyt kolme kertaa vuosina 2007, 2008 ja 2010 yleiskokouksessa ei-sitovan päätöslauselman kuolemanrangaistuksen maailmanlaajuisesta lakkauttamisesta. Valtioiden äänestyskäyttäytyminen määräytyi luonnollisesti lähes täysin sen mukaan oliko maassa käytössä kuolemanrangaistus vai ei.

 

 

The Guardian uutistoimiston Capital punishment erikoissivusto.

Amnesty Internationalin suomenkielinen kuolemanrangaistus sivusto.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Kuolemanrangaistusta ei voi perua ja joskus syytönkin tuomitaan. Nämä ovat kaksi syytä, joiden vuoksi vastustan ehdottomasti tuota rangaistusta. Mutta vain rauhan aikana. Sota-aikana ja poikkeusoloissa on oltava kuolemanrangaistus myös mahdollinen.

Toimituksen poiminnat